Epäsuora valaistus

Tarkoittaa huonetilaan jonkin pinnan, kuten seinän tai katon, kautta heijastuvaa valoa. Näin huonetilaan tuotettu valaistus on pehmeä ja tasainen eikä häikäise. Epäsuora valaistus on mahdollista toteuttaa esimerkiksi erilaisten profiilivalaisinten avulla tai seinähyllyyn, pöytätason alle tai sokkelitilaan kiinnitetyllä led-nauhalla.

Epäsuoran valaistuksen himmentäminen antaa mahdollisuuden luoda kotiin erilaisia tunnelmia oman maun mukaan.



Epäsuora valaistus on loistava keino luoda kotiin upea valaistus. Epäsuoran valon avulla kotiin on mahdollista luoda tyylikäs ja näyttävä ilme, minkä lisäksi se on erittäin helppo tapa tuoda esiin kodin sisustuksen parhaat puolet. Myös tavanomaiset huonekalut heräävät uudelleen eloon ja tilan muodot saadaan valon avulla tyylikkäästi esille, kun ne valaistaan joko taustaltaan tai listojen avulla. Epäsuora valo on miellyttävän pehmeä, joten se luo tilaan tunnelmallisen yleisvalaistuksen tai lisää valoa jo olemassa olevaan valaistukseen. Epäsuora valaistus sopii mihin tahansa kodin tilaan.

Epäsuora valaistus on järkevää huomioida jo tilaa suunniteltaessa. Näin sisustuksen parhaat puolet korostuvat kauniisti ja esimerkiksi valon heijastukseen hyödynnettävän pinnan ominaisuuksien vaikutus valoon on mahdollista ottaa huomioon. Samalla myös valaisimien vaatimat johdotukset ja virtalähteiden paikat tulevat huomioiduiksi ja suunnitteluiksi kuin itsestään.

 

Epäsuoran valaistuksen suunnittelu

Ensin on suositeltavaa selvittää, missä epäsuoraa valoa on helppo käyttää ja millaisia valaisimia haluttuun epäsuoraan valaistukseen suositellaan käytettäväksi. Lopulta kuitenkin vain mielikuvitus on rajana epäsuoraa valaistusta suunniteltaessa, sillä valaistus on helppo asentaa ja muokata myös jälkikäteen.

 

Alta löydät esimerkkejä epäsuoran valaistuksen toteutuksesta ja siihen soveltuvista LIMENTE-tuotteista:

 

epäsuoran valon kohteet

 

1. Kaapin päälle asennettu LED-CORNER valaisee 45 asteen kulmassa, mikä luo kattoon miellyttävän ja tasaisen valon laajalle alueelle. Lue lisää Limente Led-Corner >


2. Kaapiston ja seinän väliin sijoitettu LED-INSER valaisee taustaseinän. Mitä korkeammalle valaisin on sijoitettu, sitä paremmin valo saadaan rajattua seinää pitkin valaisevaksi. Vastaavasti kaapiston alareunaan sijoitettuna valaisin valaisee alla olevan tason kautta kokonaisuudessaan. Lue lisää Limente Led-Inser >


3. Kaapiston sokkelissa LED-LINEA muodostaa selkeän valoraidan, joka toimii paitsi valoelementtinä myös turvavalona pimeässä liikuttaessa. Lue lisää Limente Led-Linea >

 

 epäsuoravalaistus keittiö

 
4. Pöytätason alle asennettu valaisin heijastaa valon miellyttävästi kaapiston seinän ja lattian kautta takaisin huonetilaan. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin esim. Limente Led-Profil >

5. Katonrajaan sijoitettu LED-UP valaisee katon kautta huonetilaa. Mitä lähempänä kattoa valaisin on, sitä kapeampi on valoraita. Vastaavasti alemmas sijoitettuna katto on valaistu laajemmalta alueelta. Lue lisää Limente Led-Up >

6. Peilin, taulun tai sisustuslevyn taakse sijoitettu LED-RIBBON led-nauha valaisee miellyttävästi epäsuorasti seinän kautta. Nauha voidaan asentaa suoraan esineeseen tai kiinnityslistaan, jolla esim. peiliä on tuotu seinäpinnasta ulospäin. Otathan huomioon, että led-nauha on aina asennettava lämpöä johtavan pinnan päälle, jotta valaisin saavuttaa luvatun eliniän. Lue lisää Limente Led-Ribbon >

7. Seinälle sijoitettu LED-DUO luo kauniin valoefektin ylöspäin, alaspäin tai sekä ylös- että alaspäin. Lue lisää Limente Led-Duo >

 

Limente Led-Duo


8. Seinään upotettu LED-WALL valaisee miellyttävästi alla olevaa lattiapintaa. Myös Led-Wall muodostaa sitä kapeamman valoraidan mitä lähempänä valaistavaa pintaa se on ja vastaavasti valaistava alue kasvaa, mitä korkeammalle profiili on asennettu. Led-Wall toimii erinomaisesti myös portaikossa valaisemassa rappusia tai keittiön välitilassa valoraitana. Lue lisää Limente Led-Wall >

Epäsuoraa valaistusta voi hyödyntää myös esimerkiksi vaatehuoneissa ja -kaapeissa sekä vitriineissä.

 

Lue lisää epäsuorasta valaistuksesta